Etusivulle

Tervetuloa blogiartikkeliini!

Olen tehnyt sen huolella sinulle.

T. Satu & Ariahlein Style

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

Esittelyssä trikoopaidan PERUSkaavat

12/26/19

Esittelen sinulle trikoopaidan peruskaavat. Ne ovat itse tekemäni luottokaavat!

Joululomalla on hyvä aika tutkailla kaavapinoja ja järjestää kaavat järjestykseen sekä tehdä suunnitelmia uusista luomuksista vuodelle 2020. Totuus kyllä omalta osaltani on, että minun ei kestä suunnitella enää yhtään ommeltavaa, kun edellisiäkin on vielä kesken… Mutta aina voi haaveilla…

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

Omasta kaavakansiostani löytyvät yhdet ja ehkäpä myös ainoat luottokaavani eli trikoopaidan peruskaavat. Niillä olen työstänyt kaikki trikoopaitani, ainoastaan muutellen väljyyttä tai yksityiskohtia. Kaavat ovat väljyydeltään vartaloamyötäävät. Pituus ulottuu lantiolle. Hiha on ns. istutettu eli olkaa ei ole laskettu. Pääntie on pyöreä.

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

 

Kaavat toimivat peruskaavoina trikoopaidoilleni, kuten aiemmassa postauksessani “Miten tuunata trikoopaita?” Jo väljyyttä muuttamalla paita muuttuu erilaiseksi! Puhumattakaan neuloksen valinnasta. Toinen asia, jota yleensä muutan kaavoissa, on pääntien koko. Nykyään suosin pienempää, pyöreää pääntietä kuin kaavassa on.

Kaavan avulla voi valmistaa vaikka trikoopoolon, jolloin ainoastaan pystykaulus tarvitsee kaavoituksen. Näppärää, vai mitä?!

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

 

Kaavat ovat kärsineet kovasta käytöstä mutta edelleen ne ajavat asiansa! Minulla on tapana tehdä kaavoihin omia merkintöjäni & muistiinpanoja muutoksista tai luonnostella. Kaavat olen tehnyt itse vanhaa t-paitaa apuna käyttäen.

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

 

Se on ollut hyväksi havaittu keino saada näppärästi oikeanlaiset -ja kokoiset kaavat. Tulen esittelemään sinulle kaavoituksen näppärät vaiheet tulevissa postausuutisissani, joten pysythän kuulolla.

Luomuksissani en juurikaan käytä valmiskaavoja sellaisenaan. Yleensä teen kaavat itse joko valmisvaatteita hyödyntämällä tai valmiskaavoja muuttamalla eli ammattitermein kuosittelemalla omaan tyyliin sopivaksi. Juhlapukuja olen sen sijaan työstänyt suoraan nuken päälle kangasta muotoilemalla.

 

Esittelyssä trikoopaidan peruskaavat

 

Koen, että valmiskaavojen käyttö sellaisenaan sitoo liikaa luovuuttani ja itseilmaisuani. Haluankin rohkaista sinua  kaavojen muokkaamiseen, vaikka pienin askelein aluksi pituutta & väljyyttä muuttamalla.

Käytätkö sinä valmiskaavoja sellaisenaan vai muutatko niitä mieleiseksesi? Kerro kommenttikenttään, ja jatketaan tarinaa yhdessä kaavojen parissa…

 

Love

Satu & Ariahlein Style

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa uusimmat
artikkelit sähköpostiisi tästä:

Tällä lomakkeella kerään tietoja, joiden perusteella lähetän sinulle uusimmat blogiartikkelit. En myy, enkä jaa tietojasi. Artikkeleiden vastaanottaminen ei sido, eikä velvoita sinua mihinkään. Voit lopettaa tilauksen milloin vain.

KIITOS!
Olet juuri tilannut tulevat Ariahlein Style -julkaisut sähköpostiisi!